Kaupunkikiertoajelu, kesto 1 h
Tunnin kiertoajelulla pääset näkemään karjalaisen kaupunkimme tärkeimmät nähtävyydet. Kierroksella tutustutaan keskustan alueeseen, sen historiaan ja nykypäivään. Käymme Suomen Rakuunarykmentille rakennetulla varuskunta-alueella, joka paremmin Rakuunamäkenä tunnetaan. Tiedätkö, miksi Adolf Ehrnroothin aukiolle on pystytetty pyramidia muistuttava muistomerkki?


Kiertoajelulla näet sataman alueen, joka kesäisin toimii kaupunkilaisten olohuoneena. Talvisin järven jäätä pitkin monet innokkaat ulkoilijat kulkevat kävellen, luistellen tai hiihtäen retkelle läheiselle Karhusaaren laavulle.


Kaukaan tehdasalueen vierustaa kulkiessa saamme tuntumaa siihen, kuinka suuri alue onkaan kyseessä. Korkealla kulkevalta Luukkaansalmen sillalta näemme sekä tehdasaluetta, että sinistä Saimaata. Tarkkasilmäiset voivat huomata Saimaan kanavan alkukohdan merkit.

Lauritsalan kirkko, joka tunnetaan myös nimellä Taivaan valo, kohoaa korkealle.
Viereisessä puistossa voit nähdä hautamuistomerkiksi tehdyn veistoksen, jonka alkuperäinen paikka sijaitsi Ristikankaan hautausmaalla. Tiedätkö, miksi muistomerkin hahmo on sijoitettu nykyiselle paikalleen selkä kohti Lappeenrannan keskustaa?

Tilaa opastus
Lappeenrannan matkailuneuvonta
lappeenranta@gosaimaa.com
Puh. 040 674 1626
Tilauslomake